Perussuomalaisten hämmentävä gallup-suosio nousi jo ällistyttäviin lukuihin. Olin ajatellut, että se pikkuisen reilu 10 pinnaa voisi vielä mennä, mutta väärässä oltiin.
Kannatus on jo sillä tasolla, että että analyysit sameista vesistä ja kalastelijoista eivät enää päde. Varsinkaan, kun potentiaalisia äänestäjiä demareiden tutkimuksen mukaan on yli 30%. Ottaen huomioon, että maahanmuuttoa ja EU-kritiikkiä lukuunottamatta varsinaisia linjauksia persuilla ei ole, niin suuri osa kannatuksesta perustuu muiden kämmäilyyn.
Mutta katsotaanpas. Jos isommat puoleet kovin hädissään alkavat vedellä persumaisempia linjoja, niin sekasorto on valmis. Muutaman piirun siihen suuntaan saattavat ottaa, mutta viisampaa ja tehokkaampaa on käynnistää mediarynnäkkö persuja vastaan.
Tapahtunee näin: persujen heikkoja kohtia ovat ennen muuta roikkupöksyt. Muutama kunnon juttu otsikoilla "Vistbackan matkassa", "Oinosen valtakunnassa", "Virtasen linjaukset" varustettuna kunnon värikuvilla saa aika monen miettimään, että hetkinen. Eikä edes tarvitse vääristellä tai venyttää totuutta - kyllä nuo ehdokkaat, kannattajistaan puhumattakaan saavat aikaan sellaista settiä että jyrkemmälle kannatuksen nousulle voidaan sanoa näkemiin.
Ja toinen rintama: Bushin nerokas strategi Karl Roven (hei, jos äijä on saanyt George W:n kahdesti presidentiksi niin pakkohan sen on olla nero) piti maksiiminaan, että hyökätään vihun vahvuuksia vastaan. Vahvuuksisksi lasken verraten koherentin maahanmuuttokritiikin ja sen arvosteluhan on mennyt aivan plörinäksi, kun lähinnä tunnetta muttei erityistä kykyä omaavat viherbabyt ja paksut tädit ovat antaneet tekstinsä halla-ahon ja- laisten raadeltaviksi. Eli ei niin.
Vaan näin: maahanmuuttokritiikin kredibiliteetin kimppuun on käytävä horjuttamalla uskoa kriitikoiden persooniin. Tähän Halla-aho tarjoaa mainiot mahdollisuudet, sillä muutaman hölmön lausunnon ja prinsessahipiän ansiosta hänen uskottavuutensa on horjutettavissa ärsyttämällä. Otetaan esimerkki aseiden parista, joiden tiimoilta hän itsekin mielellään pakinoi ja tarkastellaan homogatea: tällöinhän hän ihan tarkkaan ottaen kertoi maailmalle, että punnitsi olisiko homoahdostelijan ampumisesta saatava hekuma suurempi, kuin vankeusrangaistuksesta saatava kärsimys. Nyt relevantti kysymys Jussille esitettäväksi olisi, antaisiko hän itse aseluvan henkilölle, joka tietää pohtivan moisia näkökulmia? Vastaus olisi tietenkin se, että hän ei usko ihmisten suustaan tai näppäimistöltään tuollaisia aselupaa hakiessaan päästävän, eli kysymys ei ole relevantti. Mutta kyllä se on, sillä jotkut ovat näköjään niin tyhmiä, että ääneen tämmöisiä lausuvat. Ei se tosta kysymyksestä kuivin jaloin selviäisi.
Ja voidaan jatkaa kysymällä yleisöltä, kuinka moni heistä on joskus aprikoinut mielessään, että haluaisi tappaa jonkun? Ihan oikeasti? En ole varsinainen psykologian asiantuntija mutta kehtaisin esittää, että harvempi.
Toinen on sitten tämä Suomen Sisu. Oli asiassa perää enempi tai vähempi, niin sen kuvaaminen eräänlaisena natsisymppa-järjestönä ei liene kovin vaikeaa. Tässä kohtaa voi sitten vaikka vähän vääristelläkin.
Kolmas on käytännön kysymys persuille: mitä pakolaisille tulisi tehdä? Ihan konkreettisesti siis? Ampua Kreikan tai Espanjan rajalle? Naiset ja lapset kans? Mihin palautetaan, jollei ole asiakirjoja? Laitetaanko keskitysleirille? Ihan oikeasti oikeasti?
Jälleen disclaimer: en minä näitä operaatioita suunnittele tai toteuta. Mutta noilla suuntalinjoilla saattaisi jotain tulosta jo vähän irrotakin. Tähän astihan käytännössä kaikki kirjoittelu on satanut halla-aholaisten ja persujen laariin.
lauantai 23. lokakuuta 2010
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Noksukitinä
Ei tästä montaa vuotta ole, kun Nokian arvostelemista pidettiin jumalanpilkkaan verrattavana suomalaisuuden rienauksena. Yrityskulttuurin kovuudesta kuiskuteltiin vain lähimpien kanssa, vaikka monella oli kertoa ikäviä tarinoita Nokialla työskennelleestä kaverin kaverista. Lehdistö oli hipihiljaa.
Nyt ollaan heilahdettu toiseen ääreen ja kaikilla näyttäisi olevan jonkinlainen hutkintakeppi. Erilaisia syitä yhtiön pyllymäkeen on lueteltu aina Kallasvuon vittumaisuudesta Nokian sijaintiin loskaisessa Helsingissä. Kuukausiliitteessä ongelmiksi oli mainittu matriisiorganisaatioon siirtyminen, paksu keskijohto, liiallinen tuotepaletti ja pitkä sekä jäykkä tuotantoputki.
No niin. En ole puljussa ollut töissä, joten joudun asiaa pohtimaan talonpoikaisjärjen ja hihaan tarttuneen kauppatieteen tutkinnon pohjalta.
Ensiksi tuo parjattu matriisiorganisaatio, jossa matkapuhelinyksikkö jaettiin halpalaitteisiin, multimediakännyihin ja business-puhelimiin. Kyllä tuo minun korviini kuulostaa ihan järkeenkäyvältä erottelulta. Kohderyhmät ja vehkeet poikkesivat koko lailla toisistaan joten paljon kummallisempaa olisi ollut, jos orkesteria olisi johdettu yhtenä mönttänä.
Se, että uusi organisaatiomalli johti sisäisiin kamppailuihin resursseista johtui enemmän siitä, kuinka systeemiä johdettiin kuin siitä, että jako sinällään olisi ollut huono.
Paksusta keskijohdosta en tiedä muuta kuin sen, että kovasti sieltä tuntui juuri siitä portaasta olevan liikettä ulospäin, lihavinakin vuosina.
Liiallinen tuotepaletti - no, jos joku olisi väittänyt 2005, että alalla muuten pärjää kun tekee yhden mallin ja myy sitä helvetin kalliilla, niin hoitolaan olisi kärrätty. Ei tuollaisen toimintamallin menestystä olisi kukaan voinut arvata eikä olisi pitänytkään, sillä se olisi edellyttänyt kohtuutonta riskipositiota. Jälkeenpäin on helppo pitää onnistumista neroutena, mutta olisi se voinut mennä todella kalliisti nurinkin. Ei Nokia voinut lähteä moista strategiaa toteuttamaan minkään tolkun voimalla.
Pitkä tuotantoputki (2 vuotta) - njoo, juu, onhan se pitkä trendien haistamisen ja jopa niiden toteamisen kannalta. Siinä olisi varmaan ollut hyvä pitää yllä jotain hätäfasttrackia eikä olla niin omahyväinen.
Tästä tuli nyt tämmöinen kitinän kritiikki. Tarkoituksena oli kai lausua mielipiteenä, että ei ne nyt ihan kädettömiä Noksulla oleet, vaikka viime aikojen rähäkästä sellaisenkin kuvan on voinut saada.
Nyt ollaan heilahdettu toiseen ääreen ja kaikilla näyttäisi olevan jonkinlainen hutkintakeppi. Erilaisia syitä yhtiön pyllymäkeen on lueteltu aina Kallasvuon vittumaisuudesta Nokian sijaintiin loskaisessa Helsingissä. Kuukausiliitteessä ongelmiksi oli mainittu matriisiorganisaatioon siirtyminen, paksu keskijohto, liiallinen tuotepaletti ja pitkä sekä jäykkä tuotantoputki.
No niin. En ole puljussa ollut töissä, joten joudun asiaa pohtimaan talonpoikaisjärjen ja hihaan tarttuneen kauppatieteen tutkinnon pohjalta.
Ensiksi tuo parjattu matriisiorganisaatio, jossa matkapuhelinyksikkö jaettiin halpalaitteisiin, multimediakännyihin ja business-puhelimiin. Kyllä tuo minun korviini kuulostaa ihan järkeenkäyvältä erottelulta. Kohderyhmät ja vehkeet poikkesivat koko lailla toisistaan joten paljon kummallisempaa olisi ollut, jos orkesteria olisi johdettu yhtenä mönttänä.
Se, että uusi organisaatiomalli johti sisäisiin kamppailuihin resursseista johtui enemmän siitä, kuinka systeemiä johdettiin kuin siitä, että jako sinällään olisi ollut huono.
Paksusta keskijohdosta en tiedä muuta kuin sen, että kovasti sieltä tuntui juuri siitä portaasta olevan liikettä ulospäin, lihavinakin vuosina.
Liiallinen tuotepaletti - no, jos joku olisi väittänyt 2005, että alalla muuten pärjää kun tekee yhden mallin ja myy sitä helvetin kalliilla, niin hoitolaan olisi kärrätty. Ei tuollaisen toimintamallin menestystä olisi kukaan voinut arvata eikä olisi pitänytkään, sillä se olisi edellyttänyt kohtuutonta riskipositiota. Jälkeenpäin on helppo pitää onnistumista neroutena, mutta olisi se voinut mennä todella kalliisti nurinkin. Ei Nokia voinut lähteä moista strategiaa toteuttamaan minkään tolkun voimalla.
Pitkä tuotantoputki (2 vuotta) - njoo, juu, onhan se pitkä trendien haistamisen ja jopa niiden toteamisen kannalta. Siinä olisi varmaan ollut hyvä pitää yllä jotain hätäfasttrackia eikä olla niin omahyväinen.
Tästä tuli nyt tämmöinen kitinän kritiikki. Tarkoituksena oli kai lausua mielipiteenä, että ei ne nyt ihan kädettömiä Noksulla oleet, vaikka viime aikojen rähäkästä sellaisenkin kuvan on voinut saada.
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
Ruotsin kielestä
Eräiden tahojen toiveista huolimatta ruotsin kielen asemasta vaikuttaisi tulevan jonkinlainen vaali-issue. Muutamakin pumppu tarvitsisi nyt kipeästi jonkin mukavan vaalikeppihevosen, jolla saataisiin huomio kiinnitettyä pois joko ikävyyksistä tai substansittomuudesta, joten kiintoisia aikoja eletään.
Kokoomuksen touhu ihmetyttää. Paitsi, että puoluekokous (vaikkakin niukasti) äänesti pakkoruotsin poistamisen puolesta en oikein käsitä, mitä puolueen johto siihen tarrautumalla aikoo voittaa. Varsinkin Stubbin kanta, jonka mukaan ruotsiin ei kosketa mikäli Kokkarit ovat hallituksessa keräsi kiukkuisia kommentteja kokoomusbloggaajilta. Ehkä tässä vähän yritetään ratsastaa kahdella hevosella, mutta vaarallista on.
Helsinkiläisenä on usein tavannut suomenkielisten sivistyssukujen jäseniä, joilla on jopa vihamielinen suhde ruotsiin. Viimeksi yhdessä edustustilaisuudessa kahdeksaakymppiä käyvä emeritusprofessori ärisi, että on ikänsä äänestänyt Kokoomusta mutta nyt Stubbin ja Kataisen ruotsikanta harmittaa niin paljon, että joutuu katselemaan muitakin vaihtoehtoja. Vieressä nyökytteli ison pörssiyhtiön pitkäaikainen toimitusjohtaja, jonka mielestä pakkoruotsilla annetaan aivan turhaa tasoitusta muulle maailmalle. Ja kekkerit pidettiin sentään Katajanokan Kasinolla, konservatiivien pyhimmässä.
Viisainta Kokoomukselle kai olisi, että Stubbin käskettäisiin olla tästä aiheesta hiljaa, annettaisiin vastustajien puolueen sisällä meuhkata ja jatkettaisiin vanhaan malliin, jos siihen halua kerran on. En tosin ymmärrä, miksi siihen on halua. Tulevat tuolla touhuilullaan menettämään ääniä, ei tässä pelkät maraton-poseeraukset riitä. Ja Persut kerää pottia.
Vihreät näköjään kanssa yrittävät saada asiasta aikaiseksi paperia. Toivottavasti tulee jotain tolkumpaa ulos kuin miltä tällä hetkellä näyttää, eli sallisivat Itä-Suomessa valinnaisuutta. Kuten RKP aivan oikein huomautti niin se ei vetele, sillä tällöin ei annettaisi yliopistouralle pyrkiville valmiuksia virkamiesruotsin suorittamiseen. Eli taas ns. Vihreää meininkiä, jossa ei mietitä asioita loppuun saakka. Vahinko, että ne ovat noin pahveja.
Demarit ja Kepu seuraavat varmaan keskustelua mielenkiinnolla. Molemmilla olisi suuri tarve saada jokin ns. populistinen juttu pirtaansa. En ihmettelisi, vaikka jompi kumpi tai hädissään kummatkin ottaisivat asian ajaakseen.
Suurin osa tilannetta pohtineista on varmaankin tullut siihen tulokseen, että pakkoruotsin poistuminen tapahtuu joko kohta tai melko kohta. Vaalitaktisesti kysymys onkin nyt siitä, kuinka tehokkaasti se saadaan ulosmitattua. Jos useampi tulee vielä kaapista ulos ja vaatii status quon heiluttamista, niin seurauksena voi hyvinkin ollaa maanvyörymäefekti.
Kokoomuksen touhu ihmetyttää. Paitsi, että puoluekokous (vaikkakin niukasti) äänesti pakkoruotsin poistamisen puolesta en oikein käsitä, mitä puolueen johto siihen tarrautumalla aikoo voittaa. Varsinkin Stubbin kanta, jonka mukaan ruotsiin ei kosketa mikäli Kokkarit ovat hallituksessa keräsi kiukkuisia kommentteja kokoomusbloggaajilta. Ehkä tässä vähän yritetään ratsastaa kahdella hevosella, mutta vaarallista on.
Helsinkiläisenä on usein tavannut suomenkielisten sivistyssukujen jäseniä, joilla on jopa vihamielinen suhde ruotsiin. Viimeksi yhdessä edustustilaisuudessa kahdeksaakymppiä käyvä emeritusprofessori ärisi, että on ikänsä äänestänyt Kokoomusta mutta nyt Stubbin ja Kataisen ruotsikanta harmittaa niin paljon, että joutuu katselemaan muitakin vaihtoehtoja. Vieressä nyökytteli ison pörssiyhtiön pitkäaikainen toimitusjohtaja, jonka mielestä pakkoruotsilla annetaan aivan turhaa tasoitusta muulle maailmalle. Ja kekkerit pidettiin sentään Katajanokan Kasinolla, konservatiivien pyhimmässä.
Viisainta Kokoomukselle kai olisi, että Stubbin käskettäisiin olla tästä aiheesta hiljaa, annettaisiin vastustajien puolueen sisällä meuhkata ja jatkettaisiin vanhaan malliin, jos siihen halua kerran on. En tosin ymmärrä, miksi siihen on halua. Tulevat tuolla touhuilullaan menettämään ääniä, ei tässä pelkät maraton-poseeraukset riitä. Ja Persut kerää pottia.
Vihreät näköjään kanssa yrittävät saada asiasta aikaiseksi paperia. Toivottavasti tulee jotain tolkumpaa ulos kuin miltä tällä hetkellä näyttää, eli sallisivat Itä-Suomessa valinnaisuutta. Kuten RKP aivan oikein huomautti niin se ei vetele, sillä tällöin ei annettaisi yliopistouralle pyrkiville valmiuksia virkamiesruotsin suorittamiseen. Eli taas ns. Vihreää meininkiä, jossa ei mietitä asioita loppuun saakka. Vahinko, että ne ovat noin pahveja.
Demarit ja Kepu seuraavat varmaan keskustelua mielenkiinnolla. Molemmilla olisi suuri tarve saada jokin ns. populistinen juttu pirtaansa. En ihmettelisi, vaikka jompi kumpi tai hädissään kummatkin ottaisivat asian ajaakseen.
Suurin osa tilannetta pohtineista on varmaankin tullut siihen tulokseen, että pakkoruotsin poistuminen tapahtuu joko kohta tai melko kohta. Vaalitaktisesti kysymys onkin nyt siitä, kuinka tehokkaasti se saadaan ulosmitattua. Jos useampi tulee vielä kaapista ulos ja vaatii status quon heiluttamista, niin seurauksena voi hyvinkin ollaa maanvyörymäefekti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
